Näkemiin Mongolia, terve taas Suomi!

Järjestyksessään toinen yritys palata takaisin Suomeen tuotti kuin tuottikin tulosta. Edellisessä postauksessa mainitsemani papereiden toimittaminen kahteen eri virastoon sekä pienen pieni, mutta ilmeisesti sitäkin tärkeämpi merkintä passiin, oli siis tarpeeksi. Viisumista ei sen sijaan tarvinnut enää huolehtia, onneksi. Pieniä "kauhunhetkiä" koin Moskovassa, kun kuulin nimeäni kuuluteltavan kaiuttimista! Että tännekö sitä sitten jäädään Snowden -tyyliin:) Mutta eipä hätiä, kotiin päästiin.

Mutta hei, nyt on aika kiittää kaikkia blogia lukeneita sekä kommentteja antaneita. Tämähän oli loppujen lopuksi aika kivaa puuhaa kertoilla näistä mun seikkailuista sekä muista jutuista. Aika meni nopeasti, joo tiedän, kuulostaa kliseeltä, mutta niin se vain on. Seuraavat pari kuukautta menevät lomaillessa ennen kuin päätän virkavapaani ja palaan takaisin sorvin ääreen. Huiman määrän kokemuksia ja muistoja rikkaampana.

Bayartai!

Tämän pojan haaveammatti on toimia urheiluvalmentajana. Pikkusisko touhusi menemään, mutta saatiin kuva ikuistettua. Tarvinneeko tähän mitään sen ihmeempiä kirjoittaa, kuva kertokoon puolestaan.

Vielä viimeiset kiusaukset

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun pitäisi nyt olla kotona Suomessa vetämässä suklaata ja salmiakkia. Sunnuntaina käytiin jo lentokentällä asti ja edettiin aina passin-/viisumintarkastukseen, mutta sinnepä se matka sitten tyssähti. Tuli jonkinmoista erimielisyyttä maahanmuuttoviraston työntekijöiden kanssa parista eri asiasta, eikä siten päästäneet koneeseen, kun kaikki paperiasiat eivät olleet kunnossa. Puhelin kävi kuumana sinne sun tänne, mutta ei auttanut ei. Elikäs tosiaan, tuli pari ylimääräistä päivää lisää täällä UB:ssa.

Kun saavuin tänne alkuvuodesta, niin silloin tehtiin monta reissua paikalliseen "työvoimatoimistoon" sekä etenkin maahanmuuttovirastoon. No, nyt kun olen lopettanut työt ja lähdössä pois, niin täytyykin käydä samat virastot uudelleen läpi ja toimittaa lisää erinäisiä papereita. Jos tämä kaikki on minulle uutta ja outoa, niin samaa voi sanoa järjestön väestä. Eipä hekään tienneet näistä asioista. Ekan Mongolia-etvon kohtalo:) 

Eilen ja tänään on sitten käyty noita em. virastoja läpi. Kaksi päivää tuli kyllä tosiaankin tarpeeseen hoitaa asiat kuntoon. Tänään heti aamusta suuntasimme ensin työkkäriin hakemaan pientä paperilappusta leimoineen (jonka jätimme sisään eilen) ja sen kanssa sitten immigrationiin. Sinne jätimme loput paperit ja sain siellä passiin merkinnän, että tää kyseinen tyyppi on tosiaan lähdössä pois maasta. Samalla lopettivat heidän järjestelmistään mun "kansion" ja ottivat pois alkuvuodesta saamani, ulkomaalaisille annettavan, rekisteröintikortin. Mitään uutta viisumia en siis ole saanut ja täytyykin luottaa ko. viraston työntekijän sanaan, että sellaista en edes tarvitse. 

Uusi kotiinlähtöyritys on edessä aamulla. Nähtäväksi jää, mistä seuraava postaus tulee...       

Pieniä murheita, suuria tunteita

Työpöytäni laatikossa on vihko. Tuohon vihkoon olen kirjaillut kaikenlaisia työasioita, joita tämän varsin mielenkiintoisen, mutta samalla epätavallisen matkan varrella on tullut mieleen. Vaikka ylös kirjatut aatteet ovatkin olleet (toimistolla ollessa) ilmeisen työjuttuihin liittyviä niin mahtuu mukaan muutakin. Yhtenä esimerkkinä tämän postauksen otsikko, jonka olen kirjannut sinne erään tapahtuman jälkeen, kuin odottamaan esille pääsyä.

Varsinkin matkan alussa oli aivan normaalia, että sitä kiinnitti huomiota kaikkeen uuteen ja ennennäkemättömään. Enkä tiedä, onko tuo asia oikeastaan edes muuttunut ajan kuluessa. Ehkä ei. Kyllä sitä edelleen tuijottaa ja ihmettelee erinäisiä tilanteita, ihmisiä ja tapahtumia. Jopa samoja, kuin edellisinä yhdeksänä kuukautena. Eikä kyse ole tietenkään pelkästään negatiivisista ilmiöistä vaan mukaan mahtuu paljon, paljon iloista menoa.

Koska tämä matka ei, ehkä joidenkin yllätykseksi, olekaan ollut pelkästään hengailua ilman päämääriä niin heti alkuajoista lähtien syntyi tietyt rutiinit. Niitä samoja arkipäiväisiä juttuja, olitpa ja elitpä sitten missä päin tahansa. Aina välillä on tosin tullut sopivia taukoja rutiineja särkemään. Vaikkapa matka toiselle hankealueelle, pitempiaikainen vesikatko, sähköongelmat toimistolla tai lomailu kavereiden kanssa. Voiskohan muuten rutiineilla ja sillä, että ajan kulua ei juuri huomaa, olla jokin yhteys. Päivät vierivät, vastahan mä tänne tulin...

Arkipäiväistymisessä on siinäkin molemmat puolet. Jos asiaa ajattelee yhteiskunnassa vallitsevien haasteiden kautta, niin silloin sanalla on usein huono kaiku, yleensä ihan syystä. Kun jostain asiasta tai ilmiöstä tulee arkipäiväistä, niin kiinnittääkö kukaan siihen enää huomiota vaikka olisi tarvetta. Lakaistaanko tai piiloutuuko haaste "maton alle" tai sitten asia hautautuu uusien ongelmien taakse. Toisinaan on  myös tarpeen, että joku ulkopuolinen kertoo asioista ääneen ja kukaties vaikkapa ojentaa auttavan kätensä.

Tänään alkoi etvo-aikani viimeinen viikko. Viimeistään tässä vaiheessa on tarpeen pohtia ja analysoida kaikkea kokenutta, nähnyttä, tuntenutta ja maistanutta. Tuossa sitä onkin sulattelemista. Mitä kertoisin esimerkiksi tammi- ja helmikuun jäätävistä pakkasista ja armottomasta saastemäärästä sekä siitä mistä se johtuu, pulloja keräävistä miehistä, naisista ja lapsista, liikennekulttuurista tai ehkä oikeastaan sen puutteesta, likaisuudesta & roskaisuudesta, kulkukoirista, kerjäläisistä, jurtta-alueista, eriarvoisuudesta ja korruptiosta. Mitä kertoisin iloisista ja hymyilevistä lapsista, uteliaista paikallisista, yhteisen kielen puutteesta ja sen aiheuttamista nauruista, uusista tuttavuuksista, uuteen ympäristöön ja maahan tutustumisesta, yhteisistä autoreissuista pitkin aroja, onnistumisen tunteista ja hyvästä palautteesta, upeista yhteisöryhmistä sekä mahtavista kokemuksista. Voi mahoton, listahan on jo näillä esimerkeillä pitkä!

Niin, tapahtuma otsikon takana. Ei ole mitenkään harvinaista nähdä lapset aikuisten töissä. Kaksi pientä lasta, sisarukset oletan, vetää perässään kärryä, jossa pari painavaa vesitonkkaa. Haastetta matkaan aiheuttaa liikenne, jonka alta pitäisi vähän väliä päästä syrjään, kiikkerästi puolelta toiselle liikkuva kärry sekä vastassa oleva ylämäki. Näin kerrottuna tapahtuma ei tietenkään pääse oikeuksiinsa. Tilanne on jo keväältä, mutta edelleen se palautuu hyvin mieleen, kuin olisi tapahtunut eilen. Eikä se mielestä varmaan koskaan häviäkään ja se on epäilemättä hieno asia, osaapahan jatkossakin suhteuttaa asioita omassa pienessä maailmassaan. Noita lapsia katsoessani mietin samalla omaa tilannettani täällä juuri tuona kyseisenä hetkenä: pieniä murheita, suuria tunteita.
             

Retki Arkhangaihin #2

Reilu viikko sitten palasimme vajaan viikon reissulta Arkhangaista, järjestön toiselta hankealueelta. Matka oli hyvin antoisa, sillä tapasimme useita yhteisöryhmiä sekä pääsimme keskustelemaan ja viettämään aikaa alueen kuvernöörin kanssa, joka on entinen hankkeen pitkäaikainen työntekijä.

Ruskaa Arkhangaissa.

Heinäkuormaa aroilla.

Pääsimme seuraamaan myös yhtä järjestön työntekijän kaupunkialueella pitämää liiketoiminta -koulutusta. Tämän kyseisen aiheen allehan mahtuu jos sitten vaikka mitä, mutta joka tapauksessa, kaikki yhtä tarpeellista. Todistimme esimerkiksi tilannetta, jossa ryhmät valmistivat jonkin yksinkertaisen tuotteen markkinoille ja veivät sen sitten "kriittisen ostajan", tässä tapauksessa kouluttajan, arvioitavaksi. Yksi hienoimmista asioista oli se, että koulutukseen osallistujat pääsivät keskustelemaan suoraan myös kuvernöörin kanssa ja näin kertomaan omista kokemuksistaan sekä antamaan palautetta.

Koulutustilaisuus. Edessä seisomassa punaisessa takissa järjestön työntekijä, joka toimi kouluttajana, sinisessä takissa kuvernööri sekä kameran kanssa suomalainen toimittaja Petri.

Yhteisöryhmäläisiä kannustetaankin yhä enenevissä määrin ottamaan kantaa koko kaupungin yhteisiin asioihin, tuomaan omia näkemyksiä ja mielipiteitä julki sekä mahdollisuuksien mukaan myös osallistumaan erilaisiin toimintoihin. Usein tämä valitettavasti jää toteutumatta, koska naisten (kyllä, suurin osa ryhmäläisistä on naisia) kontolle kuuluu kodista huolehtiminen. Samaan aikaan myös järjestön toinen työntekijä oli pitämässä koulutuksia kaupungin ulkopuolella liittyen villan käsittelyyn sekä huovutukseen.

Aikaisemmin jo mainittujen yhteisöryhmien toimintojen joukkoon voidaan lisätä reissun saldona ainakin autokorjaamo, pari ruokapaikkaa, pari parturi-kampaamoa sekä päiväkoti.

Autokorjaamo ja -pesula.

Erään ryhmän ravintola, joka on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa.

Eka- ja tokaluokkalaiset (isojen ryhmä) tekemässä läksyjä päiväkodissa työntekijöiden valvovan silmän alla. Vierailumme aiheutti pienten ryhmässä itkukohtauksen lähestulkoon jokaiselle. Voi toisia...

Parturi-kampaamo. Viereisessä tilassa toimii saman ryhmän ylläpitämä ruokapaikka. Penkillä istumassa pomoni Odno punaisessa lippiksessään sekä suomalainen toimittaja Susanna.

  
 

Sadonkorjuuta ja lunta

Aloitetaan tämä postaus tänään kaupungin keskustassa otetulla talven merkkejä -kuvalla:

Talvi on tulossa!

Parisen viikkoa sitten kävimme jälleen porukalla tekemässä maatilalla hommia. Tällä kertaa oli vuorossa alkukesän viljelysten sadonkorjuu. Vaikka keinot varmaan erilaiset kuin jossain muualla niin kyllä sitä jotain (tai itse asiassa tosi paljon) saatiin aikaiseksikin. Seuraava kuvasarja kertonee olennaisen.

Mielenkiinnolla jään odottamaan tietoa siitä meneekö rehu kaupaksi. Tämän kesän "harjoitukset" maalla ovat opettaneet järjestön porukoille paljon. Joskus jonkun on vain oltava pioneeri ja aloitteellinen saavuttaakseen jotain.  

Pari tarinaa yhteisöryhmistä

Tässä postauksessa hieman lisää juttua muutamasta tapaamastani yhteisöryhmästä. Ryhmien asiakkaat ovat tyypillisesti pääosin naapureita, kavereita ja sukulaisia. Mikäli ryhmällä on myynti-/työskentelytila jonkin vilkkaamman kadun varressa tai he ovat muuten ihmisten helposti saavutettavissa, niin toki silloin asiakaskunta laajenee. Jokainen ryhmä pitää toiminnastaan omaa kirjanpitoa sekä tekee muistiinpanoja ryhmän kokouksista. Näitä tietoja käydään läpi, kun järjestön työntekijät tulevat säännöllisesti toistuville vierailuille. Jokaisella ryhmällä on nimettynä "johtaja", joka on lähinnä kuitenkin ryhmänvetäjän roolissa. Yhteistyö ryhmäläisten kesken sujuu yleisesti ottaen mutkattomasti, onhan heillä yhteinen päämäärä.

Muistatko erään kevään postauksen, jossa kerroin mm. rouvasta, joka möi jurtan kiinnitysköysiä sekä saappaita vilkkaan tien varressa aivan heidän jurttakotinsa vieressä. Pääsin tapaamaan kyseisen perheen uudestaan ja kuulin uusimmat kuulumiset. Työntekoa oli jatkettu entiseen malliin ja perheen koko oli kasvanut yhdellä uudella tulokkaalla. Yksi iloinen uutinen oli myös se, että perheen poika on päässyt yliopistoon opiskelemaan kaupunkisuunnittelua. Sillä saralla lieneekin täällä päin jotain tehtävissä. Jurtta oli muutettu uuteen paikkaan kukkulan päälle, josta avautui hienot maisemat.

Onko tämä vähän epätarkka kuva... no anyway, rouva esittelee materiaaleja pöydän luona ja opiskelijapoika istumassa kamiinan edessä.

Näkymä perheen jurtalta...

...ja tässä toinen.

Yksi ryhmä pitää pientä autokorjaamoa tien laidassa. Varsinkin kaupungin laitamien kuoppaiset tiet sekä huristelut aroilla (joskus aivan hurjan hiekkapölyn keskellä) ovat omiaan testaamaan auton kestävyyttä. Siksipä tällaisille palveluille on kysyntää.

Pienen pieni korjaamo.

Korjaamolla päivystänyt ryhmäläinen esitteli mielellään työvälineitä ja kertoi toiminnasta.

Tämä ryhmä oli kyllä varsin mainio. Heillä on jos jonkinlaista kasvin kasvatusta, lisäksi vieläpä tyrnipensaita! Voitteko kuvitella? Olen muuten juonut täällä tosi hyvän makuista tyrnimehua. Vierailupäivä oli aurinkoinen ja söimmekin ryhmän valmistamaa lounasta ulkona. Ja siinä riittääkin sitten muisteltavaa, oli nimittäin sen verran mielenkiintoiset eväät lihoineen, makkaroineen ja näiden liemineen:)

Ryhmäläisiä yhteiskuvassa.

Karsinoita kasviksille.

Kasvihuone. Edessä kaksi järjestön työntekijää, yksi ryhmäläinen sekä SYL:n Salla ja Nora.

Ajankohtaista

Eletään mielenkiintoisia aikoja. Mongolian enemmän tai vähemmän rakkaiden naapurimaiden johtajat ilahduttavat läsnäoloillaan lähiaikoina. Kiinan pressa kyllä itseasiassa tekikin tänne viime viikolla jo visiitin ja uutisten perusteella erinäisiä sopimuksia allekirjoitettiin ja rahastakin puhuttiin. Lisäksi UB:n ja Pekingin välille kehiteltiin yhteistyötä ystävyyskaupunki tyyliin. Jos nyt kuitenkin hieman kärjistän, perustuen paikallisten kanssa käytyihin keskusteluihin, niin voinen todeta, että Kiinasta.... no, ei tykätä. Näin jokseenkin sivistyneesti ilmaistuna. Vaikka se onkin valtavan tärkeä kauppakumppani jne jne jne. Ja ne laittomat kiinalaiset työntekijät tuskin parantavat tätä mielikuvaa.

Myös toisesta ilmansuunnasta on tulossa kyläilijöitä, elikäs veli Venäjän pressaa odotetaan vierailulle syyskuussa. Jäänee nähtäväksi minkälaisia soppareita ja muita aloitteita silloin tehdään. Yhteisiä sotilasharjoituksia on ainakin tänä kesänä jo pidetty, jos nyt oikein olen asioita tulkinnut. Mitähän nämä naapurimaiden näin läheiset vierailut oikeastaan tarkoittavat? Ovatko katsastamassa maita ja mantuja...? Venäläisistä sentään tykätään, ainakin jossain määrin.

Niin ja vielä, huhujen mukaan Dalai Lamankin oli tarkoitus piipahtaa täällä, mutta se visiitti on ilmeisesti peruuntunut. Kyllä nyt pieni maa ja sen maailman kylmin pääkaupunki on valtavan kiinnostuksen kohteena :) Jos kaiken tämän takana on kuitenkin aito kiinnostus edistää maan kehittymistä niin antaa tulla vaan!

Lopuksi vielä ilouutinen kaikille Mongolian matkaa suunnitteleville. Nimittäin vuoden 2015 loppuun saakka on Suomen ja monen muun maan kansalaisille myönnetty viisumivapaus eli yksi este vähemmän tulla katsastamaan miltä ne elukat täällä päin näyttää, mitä jurtta kätkee sisälleen, miltä suolainen maitotee tai käynyt tammanmaito tahi paikallinen vodka maistuu sekä tietysti ihailemaan varsinkin maaseudun maisemia. Suosittelen. Joo joo. Oikeasti!

Näkymä Terelj -kansallispuistossa.

Vapaalla

Viime aikoina olen kohdannut ongelm... tai siis haasteita niin veden kuin sähkönkin suhteen. Vaikka en koskaan ole avantoon uskaltautunutkaan niin voinen kyllä sanoa, että se niin virkistävä tunne on tullut tutuksi ihan täällä omassa kämpässäkin. Toimistolla puolestaan pistorasiat ovat ryhtyneet juttelemaan meille! Ei, en ole vielä ehkä valkotakkisten hakureissun tarpeessa, kuulisittepa vaan itse minkälaista ääntä ne pitävät. Jonkun asiantuntijan pitäisi olla tulossa kartoittamaan/korjaamaan tilannetta, mutta katsellaan mikä päivä se tapahtuu. Olenpa siis jokusen päivän työskennellyt kämpillä ja samalla tarkastellut miten vastapäinen karaoke-baari saa uuden ilmeen ja millä vauhdilla kaksi uutta kerrostaloa kohoavat korkeuksiin.

Väri on vaihtunut vihreästä punaiseen, ikkunan karmit ovat saaneet "kultareunukset" ja ilmeisesti oven yläpuolelle on suunnitteilla katos tms. Kuvan halkaisee kivasti myös omissa ikkunoissa oleva kalteri.

Etvollakin on muuten joskus lomaa, joten heittäydyin toissa viikolla turistiksi. Se kävikin helposti kera kotomaisten kavereiden. Tutkailin kaupunkia sekä lähiympäristöä niin tutuista kuin tuntemattomistakin vinkkeleistä. Vierailin mm. Terelj-kansallispuistossa, jossa oli muuten aivan uskomattoman hienot maisemat! Nukuin jurttakylässä sekä kävin ihmettelemässä maailman suurinta hevospatsasta. Ja se oli iso! Myös UB:n munkkiluostari sekä sen sadat pulut täytyi tietysti katsastaa.

Tässä kärjistettynä kuva UB:sta. Vanhaa, uutta ja vielä uudempaa, enemmän tai vähemmän sulassa sovussa.

Maailman suurin hevospatsas lähes keskellä ei mitään. Ratsailla tietenkin Tsingis Khaan kädessään kultainen hevospiiska. Patsas on suunnattu Khaanin syntymäpaikkaa kohti ja sen on rakennuttanut paikallinen poliitikko. Tyypillistä.

Turtle rock.

Kyllä tätä maisemaa kelpaa katsella:)

Seuraavaa tyhy-päivää silmällä pitäen!



Yksi pulu, kaksi pulu, kolme pulu...



Retki Arkhangaihin

Arkhangain provinssi sijaitsee Mongolian keskiosassa. UB:sta ajomatkaa provinssin suurimpaan kaupunkiin, Tsetserlegiin, kertyy suurinpiirtein 500 km ja tunneissa se tarkoittaa noin yhdeksää. Aika on kuitenkin suhteellinen käsite, paljon riippuu pysähtymisten määrästä (onko 15 pysähdystä tarpeeksi?) sekä teiden (lue: myös arojen) kunnosta.

Kyseinen provinssi on toinen järjestön tämänhetkisistä hankealueista. Vierailimme siellä sekalaisen seurakunnan kanssa muutaman päivän ajan yhteisöryhmiä sekä paikallisen toimiston työntekijöitä tapaamassa. Työkenttä vaikutti aikamoisen laajalta, kun ryhmiä käydään tapaamassa pitkienkin ja osin myös hankalien matkojen päässä. Tässäpä seuraavaksi pieni maistiainen kuvien kera:


Menomatkan turistihetki.

Tällä ryhmällä oli jurtta-myymälä majapaikkamme pihalla. Kuvassa siis yksi ryhmän jäsenistä. Voipi olla muuten mahdollista, että ilmestyn ens vuonna töihin takana näkyvien kaltaisissa vaatteissa:) 

Ryhmän tekemiä käsitöitä.

Kaupunkimaisema.



Tällaisia pieniä puroja yliteltiin matkalla yhden ryhmän luokse.



Punapuseroinen rouva on tämän ryhmän johtaja. Tässä ahkeroidaan korujen teon parissa.

Näitä vaatteita käytetään erilaisissa tilaisuuksissa sekä tietysti myös juhlapyhinä. Kuuleman mukaan ryhmä oli juuri saanut isohkon tilauksen paikalliselta päiväkodilta.

Hmm...tutkimattomat tietkö ne tässä...? No, ainakin näitä pitkin huristeltiin aroilla. 

Naadam

Viikko takaperin viikonloppuna juhlittiin UB:ssa viiden päivän ajan naadamia. Kyseessä on yksi Mongolian tärkeimmistä tapahtumista, jota juhlitaan ympäri maata ja tosiaan usean päivän ajan. Entiset kolmen päivän juhlat saivat siis jatkoaikaa vielä maanantaista ja tiistaista:) Perinteiden mukaisesti päivien aikana kisataan painissa, jousiammunnassa sekä ratsastuksessa. Myös kaikenlaista oheisohjelmaa oli tarjolla ympäri kaupunkia. Olin juuri sopivasti saanut vieraakseni naamoja kotikonnuilta ja niinpä sainkin viettää nämä kyseiset juhlapäivät heidän kanssaan. Kerrottakoon itse kisoista sen verran, että painiin osallistui 512 kilpailijaa ja yhdeksän kierroksen jälkeen voittajaksi kruunattiin Namsraijav Batsuuri. Palkinnoksi hän sai tittelin State Lion (ja titteli on tärkeä asia!), maasturin, neljän huoneen asunnon sekä kaiken lisäksi vielä käteistä 15 miljoonaa tugrikia. Ei huono. Myös toiseksi sijoittunut palkittiin melkeinpä yhtä ruhtinaallisesti.

Avajaiset UB:n stadionilla.

Pressan avajaispuhe.

Kansallispukuja.

Avajaisten ohjelma mukaili "isoista kisoista" tuttua kaavaa.

Painijat aloitustunnelmissa.

Jousiammuntapaikalla menossa naisten kilpailu.

Ratsastuspaikalla oli ilmassa suuren urheilujuhlan lisäksi aikamoinen annos pölyä. 

Kilpailija saapumassa maaliin.

Suomalaisvieraita!

Viime sunnuntaina sain tänne kauan odotettuja vieraita, kun Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) edustajat Salla ja Nora saapuivat hankkeen seurantamatkalle. Tähän mennessä olemme vierailleet järjestön maatilalla, tavanneet kahtena päivänä yhteisöryhmiä sekä työskennelleet toimistolla. Olen itsekin saanut paljon uutta tietoa järjestön asioista ja toki on ollut myös vanhan tiedon kertausta, mutta kaikki on tosiaan ollut hyödyllistä tietoa. Seuraavassa kuvasatoa tähän mennessä tapahtuneesta.





Kerta se on ensimmäinenkin... niin, ja en pudonnut.

Erään ryhmän tuotteita.



Lounastauko.

Tulevana viikonloppuna on yksi Mongolian tärkeimmistä tapahtumista, Naadam, jota juhlitaan viisi päivää. Tästä tapahtumasta teen sitten ihan oman postauksen.