Kahden pysähdyksen taktiikalla

Tämä blogi seuraa vapaaehtoistyöjaksoani Mongoliassa, Ulaanbaatarissa (myöh. UB). Olen täällä Kepa ry:n koordinoiman Etelän vapaaehtoisohjelman (Etvo) kautta. Ensimmäinen viikko täällä täyttyy piakkoin ja tarkoituksena on pysyä, mahdollisuuksien mukaan, aina joulukuulle 2014 asti. Työskentelen Suomen ylioppilaskuntien liiton paikallisessa kumppanijärjestössä Information, Education and Communication Centressä (IEC). Syksyn 2013 Etvo-haku ja sen jälkeiset koulutukset sekä omat lähtövalmistelut sujuivat suht hyvin, pientä säätöä oli esimerkiksi viisumin kanssa ja osittain vielä jatkuukin. Tästä myöhemmin lisää.

Järjestöllä on meneillään yhteisöryhmien kouluttamishanke. Tavoitteena on parantaa yhteisöryhmien toimintamahdollisuuksia kouluttamalla niiden jäseniä ja siten parantaa jäsenten tulonhankintamahdollisuuksia. Hankkeen aikana yhteisöryhmiä koulutetaan eri ammatillisista taidoista (esimerkiksi käsityöt, maitotuotteiden valmistus ja kasvien kasvattaminen), yhteistyötaidoista ja yritystoiminnasta sekä luodaan verkostoja eri toimijoiden välille. Omat työtehtävät tulevat ajan myötä selkiytymään.

Saapuminen Mongoliaan ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan ei edes kahden pysähdyksen taktiikalla. Helsinki-Istanbul meni loistavasti, mutta jatkolentoyhteydessä ollut tekninen välilasku Kirgisiaan muuttui suunnitellusta n. 1,5 tunnista 10 tunnin odotteluksi kentällä. Syynä oli UB:n savu/saaste/sumu -ilma, joten tämän selkiytymistä sitten odottelimme. Loppujen lopuksi laskeuduimme n. 8h myöhässä ja kuinkas ollakaan kirpeään pakkasilmaan. Koko matkalle osui vähintään neljä turvatarkastusta, mutta tietenkään mitään ongelmia ei tullut, mukavia kanssamatkustajia ja jo heti alkuunsa unohtumattomia kokemuksia.. Kentällä vastassa olivat toimistonjohtaja sekä kuskina yhden toimistotyöntekijän mies. Ennen asunnolle menoa piipahdimme syömään ja samalla tutustumaan toisiimme. Noin vajaan 40h valvomisen, pieniä torkahduksia lukuunottamatta, jälkeen alkoi unikin jo maittaa.

Suuntasimme siis asunnolleni, joka sijaitsee keskustan liepeillä noin 2-3 km päässä. Täällä minulla on isompi asunto 40,5m2, kuin Suomessa ja vuokra on noin kolmasosa. Tosin "pieniä" puutteita voi olla eikä vertailua oikeastaan miltään osin kannata omaan kämppään tehdä. Mutta maassa maan tavalla. Aloittamani kielikurssin tunnit ovat käytännössä oman ulko-oven takana eli sen suhteen ei ylimääräisiä matkustamisia tule. Kielikurssin antimistakin lisää tulevissa postauksissa.

Ensimmäiset päivät menneet käytännön asioita hoidellessa sekä kaupunkiin, toimistoon ja ihmisiin tutustuessa. Liikenne on aika mahdoton, jalankulkijoilla ei tunnu olevan arvoa lainkaan eli tienylityksen tavoitteena on pysyä hengissä. Autot tuntuvat kaahaavan summassa sinne tänne niin risteyksissä kuin kaistojen välissäkin. Joissakin isommissa risteyksissä on ihka oikea liikennepoliisi pilliin viheltämässä ja pamppua heiluttamassa, kai sillä jokin merkitys lopulta on. Olen varmaan näiden päivien aikana kuullut autojen tööttäilyä enemmän kuin Suomessa konsanaan. Ilma puolestaan on saasteinen tähän aikaan vuodesta ja sen kyllä huomaa. Niin, ja pakkastakin on ihan riittävästi noin -20C kieppeillä. Turistikierros ulkoilmamuseoissa oli ainutkertainen elämys, täytynee katsastaa paikat uudestaan kesäaikaan.