To Mongolia and back again: Kuulumisia

Tälle postaukselle ei ole sen syvällisempää aihetta, kunhan kirjoittelen kuulumisia. Joku Suomen päästä kyseli, että mitä minulle kuuluu. No, ihan hyvää, kiitos vaan. Vähänkö perinteinen vastaus... Iloni aurinkoisista ja lämpimistä kevätpäivistä on kokenut hienoisen kolauksen, kun viime viikko oli harmaata ja viileää sekä räntääkin sadellut. Toukokuun lumisateita odotellessa.

Tässäpä lyhyesti muutamia tänä aamuna mieleen tulleita toteamuksia: työpaikan lähistön ruokapaikat ovat jo tuttuja ja vakipaikkojen henkilökunta on jopa uskaltautunut vaihtamaan muutaman sanan kanssani. Voisin varmaan anoa myös työpaikan viereisen lähikaupan kanta-asiakaskorttia. Ulkomaalaisten tuttavuuksien yhteisö on kasvanut. Suolainen maitotee maistuu jo (?!). Vatsa on edelleen menemättä sekaisin. Työmatkalle on löytynyt vaihtoehtoinen reitti. Liha ja läski käyvät sulassa sovussa ruokalautaselta kohti ääntä. Kadun ylittäminen sujuu jo lähes kuin paikalliselta. Liikennepoliisi on tehnyt investoinnin ja hankkinut liikenteenohjaajalle korokkeen yhteen risteykseen. Myös uudet liikennevalot on bongattu.

Kaupungissa on vapaa-ajan viettämiseen monia vaihtoehtoja. Löytyy teatteri, pari elokuvateatteria, kirjasto, uimahalli, museoita sekä muita kulttuurilaitoksia. Löytyy myös useampi tavaratalo, erikokoisia supermarketteja sekä esimerkiksi vaate- ja elektroniikkamerkkien omia myymälöitä. Lukuisia erilaisia palvelujakin olisi saatavilla, jos vain tietäisi, mitä kaikkea kylttien takaa löytyykään.

Lämpimien ilmojen myötä ovat koloistaan kaivautuneet niin pyöräilijät, koiranulkoiluttajat kuin valkonaamatkin. Turistikausi lienee muutenkin pyörähtämässä piakkoin todenteolla käyntiin...(vink vink).